"Huh!" Rena sanoi ja laski painavan laukkunsa pölyiselle lattialle.
"Muuttaminen se vasta on rankkaa puuhaa! Olen kyllä onnekas, kun sain tämän talonmörskän niin halvalla."
Vaikka hänen lukuisat seikkailunsa olivatkin kerryttäneet aikamoisen rahakasan kirstun pohjalle, oli mukavaa ettei juotunut maksamaan ylihintaa. Talon mukana oli tullut myös joitain huonekaluja. Rena halusi jo kovasti päästä tutkimaan paikkoja.
"Hmm, mitäs täältä löytyy?"
Huone oli lähes autio. Nurkassa oli vanha jakkara ja keskellä lattiaa kiulu. Seinät haisivat vähän ummehtuneelta. Rena päätteli tämän olleen joskus kylpyhuone.
Huone oli lähes autio. Nurkassa oli vanha jakkara ja keskellä lattiaa kiulu. Seinät haisivat vähän ummehtuneelta. Rena päätteli tämän olleen joskus kylpyhuone.
"Rakennan tänne saunan! Lämpö on mukavaa talven kylmetessä." Hän sanoi päättäväisesti ja jatkoi kierrostaan.
Kerrosta alempaa hän löysi ruokavaraston. Näytti siltä, että edellinen asukas oli saanut aika lentävän lähdön, kun oli jättänyt näin paljon tavaroita jälkeensä.
"No, en valita! Eihän minulla ole nyt ketään kantamassa ostoksiakaan."
Ylimmässä kerroksessa oli muutama istuin, muttei muuta. Ikkuna oli jäänyt auki ja sieltä pääsi kylmää ilmaa sisälle. Rena sulki sen.
Perimmäisellä seinällä oli yksinäinen ovi. Mitähän sen takaa paljastuisi?
"Ooh! Kalustettu makuuhuone, kuin minulle tehty! Tuo on täydellinen paikka nukkumiseen!"
Hän innostui ja päätti ottaa pienet päivätorkut, ennen kuin jatkaisi talonsa tutkimista.
"Mmh..! Kyllä, tämä on aivan täydellinen pesä!"
Hän käpertyi kerälle tyynylle ja sulki silmänsä. Päivä oli ollut pitkä, olihan hän viettänyt hereillä jo pari tuntia! Talo vaikutti täydelliseltä asumukselta, vaikka se vaatikin vielä vähän remonttia. Rena tuskin malttoi odottaa että pääsisi kertomaan kaikille elämästään ja seikkailuistaan.
Tai ehkä päivätorkkujen verran kuitenkin.
Tai ehkä päivätorkkujen verran kuitenkin.






